Pyromaani

,

Osa 6/6. Kun Pyromaani oli kärsinyt vankeusrangaistuksensa Ystadin murhapoltosta, hän asettui Köpingiin. Hän aloitti kengittäjäkoulun, ja hänet tunteneiden mielestä hän vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä. Eräs riita kuitenkin muutti kaiken. Pyromaani uihkaili sosiaaliviraston virkailijaa ja sytytti viraston tuleen. Hänet tuomittiin jälleen kerran murhapolton yrityksestä vankeuteen, tällä kertaa kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. Hän kärsii yhä rangaistustaan. Ruotsalainen dokumenttisarja. HD

korosta Korostus

Edelliset lähetykset

Osa 5/6. Tutkija Dam Granvikin mielestä Pyromaani jätti jälkeensä piiloviestejä, koodeja ja johtolankoja. Samaan aikaan poliisi vartioi Pyromaania ympäri vuorokauden. Operaatiota pidettiin kalliina ja kiistanalaisena, ja marraskuussa 2010 se päätettiin keskeyttää. Lähes päivälleen kymmenen vuoden päästä siitä, kun Pyromaani oli kertonut kymmenen vuoden kostostaan, Ystadin keskustassa syttyi vuokratalon vintillä tulipalo. Asukkaat evakuoitiin, ja Pyromaani otettiin kiinni muutaman sadan metrin päässä palopaikasta. Hänet tuomittiin niin käräjä- kuin hovioikeudessa törkeästä murhapoltosta kahdeksan vuoden vankeuteen. Ruotsalainen dokumenttisarja. HD

Osa 4/6. Skånessa syttyi yhä uusia tulipaloja, jotka katsottiin tahallaan sytytetyiksi. Epäilyistä huolimatta poliisi ei pystynyt löytämään todisteita tekijästä ja sai siksi osakseen ankaraa kritiikkiä. Niinpä se teki päätöksen yhdestä Ruotsin oikeushistorian kiistellyimmistä ja puhutuimmista hankkeista. Operaatio Miesvartiointi käynnistyi. Ruotsalainen dokumenttisarja. HD

Osa 3/6. Marraskuun viidentenä päivänä 2005 poliisi löysi Frostin veitsitehtaasta Morasta wc-paperirullan, jonka sisällä oli palava kynttilä. Pian läheisessä varastossa havaittiin samanlainen asetelma. Poliisi onnistui löytämään paikalta Pyromaanin sormenjäljet. Mies tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa murhapolton yrityksestä kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kuulusteluissa hän kertoi sytyttäneensä kynttilät piruillakseen poliisille. Ruotsalainen dokumenttisarja. HD