, Yle Teema & Fem
Jussin orkesteriin tarvitaan taitava marakassinsoittaja. Päätetään pitää koesoitto, johon voivat osallistua kaikki orkesteriin tahtovat.
Tulevat lähetykset Edelliset lähetykset
Tilaa sähköpostiisi ilmoitus tulevista lähetyksistä
- · Yle Teema & Fem
Jussin orkesteriin tarvitaan taitava marakassinsoittaja. Päätetään pitää koesoitto, johon voivat osallistua kaikki orkesteriin tahtovat.
- · Yle Teema & Fem
Jenni on keksinyt tehovitamiinin, jonka avulla kasvit kasvavat nopeasti suuriksi. Vitamiinit joutuvat vääriin käsiin ja pian alkaa tapahtua kummia.
- · Yle Teema & Fem
Luka on utelias junnu, jonka vilkkaus voi olla esteensä ystävien löytämiselle. Raidevahdit huomaavat Lukan lahjakkuuden ja löytävät hänelle myös täydellisen kaverin.
- · Yle Teema & Fem
Altti muistelee opettajaansa, Tonia. Monien yhteisten seikkailujen jälkeen on kuitenkin koittanut aika mennä eteenpäin ja ottaa apua vastaan uudemmilta ystäviltä.
- · Yle Teema & Fem
Varjovoima leviää Raidemaassa ja Raidevahdit ovat huolissaan. Tilanne alkaa olla huolestuttava, mutta toivo ei ole menetetty.
- · Yle Teema & Fem
Raidemaa on vaarassa jäädä varjovoiman alle, mutta onneksi Raidevahdit pistävät kaiken likoon paremman tulevaisuuden puolesta.
- · Yle Teema & Fem
Varjovoima on matkalla kohti Kukkulanotkoa. Jenni onnistuu tekemään sateenkaarivoimapallon ja Raidevahtien on pyydettävä apua yllättävältä taholta.
- · Yle Teema & Fem
Varjovoima leviää Raidemaassa ja Raidevahdit ovat huolissaan. Tilanne alkaa olla huolestuttava, mutta toivo ei ole menetetty.
- · Yle Teema & Fem
Salli on matkalla tarkastukseen vahtitornille, kun hän eksyy Pikku-Päivistä. Alkaa hurja etsintä. Vaikka kohta on jo ilta, Päiviä ei vieläkään näy.
- · Yle Teema & Fem
Pasi, Masi ja Juki keksivät pyydystää tulikärpäsiä virtapallojen sisään, jolloin pallot näyttävät hohtavan vihreää valoa. He kuljettavat tulikärpäset kylmään Kukkulanotkoon.
📺 Iltapulun TV-visa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.

