Nelonen Ohjelmat - Sivu 9
Täältä löydät päivän tv-ohjelmat kanavalta Nelonen. Selaamalla alemmas näet mitä tulee televisiosta tänään, huomenna ja myöhemmin!
Lauantaina 14.3.2026
- -
The Voice of Finland
K15, J15: Kausi 15. Jakso 15/24. Kaksintaistelu 3. Kaksintaistelut kiihtyvät uusiin mittoihin! Lavalla koetaan kiihkeää taistelua ja taianomaisia hetkiä eikä kyyneliltäkään vältytä. Suurta draamaa koetaan myös kaappausbäkkärin puolella. Kappaleita mm. System Of a Downilta ja Kirkalta. Kotimainen musiikkiohjelma. - -
Brittien ökyimmät myyntikohteet
K2, J2: Kausi 2. Jakso 2/8. Kiikarissa tuplakaupat. Constance saa asiakkaakseen laulaja Laura Comfortin ja toivoo saavansa tämän luksuslukaalista uuden myyntikohteen sen lisäksi, että etsii tälle uutta, pienempää kotia. Guy tutustuu persoonalliseen myyntikohteeseen kotikaupungissaan Henleyssä. Englantilainen dokumenttisarja. - -
Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla IMDb 6.3
(Hotel Transylvania 3: Summer Vacation 2018). Animaatioelokuvien sarjan kolmannessa osassa stressaantuneet hirviöt lähtevät lomalle kaikkien aikojen ensimmäiselle monsteriristeilylle. Risteilyn järjestäjillä on kuitenkin omat suunnitelmansa matkustajien varalle. Pääosissa: Adam Sandler. Andy Samberg, Selena Gomez, Kevin James, Steve Buscemi, Mel Brooks. Ohjaus: Genndy Tartakovsky - -
IS esittää: Sain sen videolle
K5, J9: Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista. - -
Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
K9, J10: Kausi 9. Jakso 10/11. Somediivan elkeitä. Gordonilla palaa hermot ravintoloitsijaan, joka ei välitä ruoan tasosta, vaan somejulkisuudesta. Hän yrittää auttaa, mutta ravintola ei voi toimia, jos sometus on tärkeämpää kuin kokkaaminen. Saako Gordon taottua järkeä sometähden päähän? Amerikkalainen realitysarja. - -
Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
K9, J11: Kausi 9. Jakso 11/11. Leikin loppu. Simmer Down -ravintolan omistaja on palanut täysin loppuun vaimon lähdettyä. Gordon päättää yrittää auttaa, vaikka ravintolan henkilökunta ei ota häntä iloiten vastaan. Saako Gordon ravintolan pelastettua? Entä omistajan avioliiton? Amerikkalainen realitysarja. - -
Leijonan luola USA
K16, J17: Kausi 16. Jakso 17/20. Karvaa katsominen. Luolaan saapuu uudenlainen pyöreä trimmeri, joka saa leijonat nälkäisiksi. Kissankarvoja puolestaan päästään katsomaan ihan kehyksissä, sekä eristäytymään omaan tuoksumaailmaan, ja vielä maistelemaan uudenlaisia mozzarella-tikkuja. Amerikkalainen sarja. - -
Punttikomedia IMDb 5.6
(Punttikomedia 2021). Kotimainen komedia arasta kirjastonhoitajasta Kertusta, jonka lääkäri passittaa kuntosalille. Siellä vastassa on monessa liemessä keitetty entinen kehonrakentaja Vili, jonka valmennuksessa Kertusta kuoriutuu yllättäen himotreenaaja. Pelot pitäisi voittaa fitness-kisoissa, mutta kun kaksi vastakkaista maailmaa kohtaa, yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Pääosissa: Iina Kuustonen, Mikko Töyssy, Pamela Tola, Eero Ritala, Katariina Kaitue. Ohjaus: Aleksi Delikouras. - -
The Voice of Finland
K15, J15: Kausi 15. Jakso 15/24. Kaksintaistelu 3. Kaksintaistelut kiihtyvät uusiin mittoihin! Lavalla koetaan kiihkeää taistelua ja taianomaisia hetkiä eikä kyyneliltäkään vältytä. Suurta draamaa koetaan myös kaappausbäkkärin puolella. Kappaleita mm. System Of a Downilta ja Kirkalta. Kotimainen musiikkiohjelma. - -
Petolliset
K5, J1: Kausi 5. Jakso 1/10. Kohtalon kortit. Uudet kilpailijat hyppäävät tahtomattaan heti syvään päätyyn, pelin lyödessä heitä kasvoille toistuvasti. Kilpailijat jaetaan uskollisiin ja petollisiin, mutta myös kohtalon kortit puuttuvat peliin. Tällä kaudella mikään ei ole niin kuin aikaisemmin. Kotimainen realitysarja. - -
Men in Black: International IMDb 5.6
(Men in Black: International 2019). Tessa Thompson esittää scifi-toimintakomedian pääosassa Mollyä, joka on ollut kiinnostunut avaruudesta siitä asti, kun hän kohtasi lapsena avaruusolennon. Lopulta hän pääsee salaisen MIB-järjestön agentiksi ja lyöttäytyy yhteen ylimielisen agentti H:n (Chris Hemsworth) kanssa. Kaksikon tehtävä menee pieleen, minkä seurauksena koko maailma on vaarassa. Pääosissa: Tessa Thompson, Chris Hemsworth, Liam Neeson, Kumail Nanjiani, Rafe Spall, Rebecca Ferguson. Ohjaus: F. Gary Gray.
Sunnuntaina 15.3.2026
- -
Koskinen: Raadonsyöjä IMDb 6.8
(Koskinen: Raadonsyöjä 2022). 1/20. Tampereen raitiotien ohjauskeskuksesta löytyy murhatun ohjelmistoneron ruumis. Osaston väellä tuntuu olevan monenlaisia salaisuuksia ja yksi vaikuttaa erityisen syylliseltä. Lisätyötä tutkintaan tuo haittaohjelma, joka on sekoittanut ohjauskeskuksen ja pimentänyt koko Tampereen. Koskinen saa rikosyksikön johtajan suostuteltua, että sairasloman jälkeen arkistohommiin joutunut Roine pääsee mukaan tutkintaan. Kaksikko pääsee todellisen ”Raadonsyöjän” jäljille ja Koskinen joutuu kohtalokkaan valinnan eteen. Pääosissa: Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Jon-Jon Geitel, Anna Ackerman, Petra Karjalainen, Samuel Kujala. Ohjaus: Lauri Nurkse. - -
Haluatko miljonääriksi?
K11, J8: Kausi 11. Jakso 8/9. Tilanne ansaitsee sirkustempun. Antti Holman on vaikea uskoa silmiään ja korviaan, kun sirkusakrobaatti Nella etenee tietokilpailussa kylmän rauhallisesti. Saako Nella tukea intuitiostaan tai taskussa olevista kristalleista? Kotimainen peliohjelma. - -
Jaksa paremmin
K14, J7: Kausi 14. Jakso 7/14. Huippu-urheilija Lotta Harala kertoo, miten aitajuoksijan arki ja palautuminen kulkevat käsi kädessä. Tutkimusprofessori Timo Partonen tarkastelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia uneen. Nina kokeilee kuntonyrkkeilyä, joka yhdistää kunnonkohotuksen ja stressin purkamisen. Kotimainen lifestyleohjelma. - -
Brittien ökyimmät myyntikohteet
K2, J3: Kausi 2. Jakso 3/8. Peribrittiläistä charmia. Sotheby?sin huipputiimi haluaa listoilleen 1600-luvun lopun viehättävän kartanon Oxfordshirestä ennen kilpailijoita. Uusi välittäjä Kenrick saa myyntiin hulppean asunnon Camdenista. Constance kilpailee 300 vuotta vanhasta, yrjönaikaisesta asunnosta Westminsterissä. Englantilainen dokumenttisarja. - -
Men in Black: International IMDb 5.6
(Men in Black: International 2019). Tessa Thompson esittää scifi-toimintakomedian pääosassa Mollyä, joka on ollut kiinnostunut avaruudesta siitä asti, kun hän kohtasi lapsena avaruusolennon. Lopulta hän pääsee salaisen MIB-järjestön agentiksi ja lyöttäytyy yhteen ylimielisen agentti H:n (Chris Hemsworth) kanssa. Kaksikon tehtävä menee pieleen, minkä seurauksena koko maailma on vaarassa. Pääosissa: Tessa Thompson, Chris Hemsworth, Liam Neeson, Kumail Nanjiani, Rafe Spall, Rebecca Ferguson. Ohjaus: F. Gary Gray. - -
Petolliset
K5, J1: Kausi 5. Jakso 1/10. Kohtalon kortit. Uudet kilpailijat hyppäävät tahtomattaan heti syvään päätyyn, pelin lyödessä heitä kasvoille toistuvasti. Kilpailijat jaetaan uskollisiin ja petollisiin, mutta myös kohtalon kortit puuttuvat peliin. Tällä kaudella mikään ei ole niin kuin aikaisemmin. Kotimainen realitysarja. - -
The Voice of Finland
K15, J16: Kausi 15. Jakso 16/24. Kaksintaistelu 4. Duokisan räjähtävä loppuhuipennus! Suurten tunteiden ja monien tunnelmien illassa selvitetään loputkin Knockouteihin jatkavat kilpailijat, myös kaappausbäkkärin puolelta. Jakson aikana kuullaan mm. Lady Gagan, RODEOn ja Behmin kappaleita. Kotimainen musiikkiohjelma. - -
Da Vinci -koodi IMDb 6.7
(The Da Vinci Code/USA 2006). Tom Hanks esittää pääosaa jännittävässä menestystrillerissä, joka perustuu Dan Brownin huippusuosittuun romaaniin. Tutkija Robert Langdon (Tom Hanks) selvittää Louvren taidemuseossa tapahtunutta murhaa yhdessä kryptologi Sophie Neveun (Audrey Tautou) kanssa. Kaksikko päätyy seuraamaan Leonardo Da Vincin töihinsä kätkemiä johtolankoja, jotka johdattavat heidät Pyhän Graalin arvoituksen jäljille. Pääosissa: Tom Hanks, Audrey Tautou, Ian McKellen, Jean Reno, Paul Bettany, Alfred Molina. Ohjaus: Ron Howard.
Maanantaina 16.3.2026
- -
Starsky & Hutch IMDb 6.1
(Starsky & Hutch 2004). Legendaariseen 70-luvun TV-sarjaan perustuvassa toimintakomediassa kyttäkaksikko David Starsky (Ben Stiller) ja Ken Hutchinson (Owen Wilson) jahtaa kieroa huumepomoa (Vince Vaughn) Kalifornian Bay Cityssä. Olennaisessa roolissa nähdään myös Starskyn Ford Gran Torino -klassikkoauto. Pääosissa: Ben Stiller, Owen Wilson, Vince Vaughn, Juliette Lewis, Snoop Dogg. Ohjaus: Todd Phillips. - -
Huvila & Huussi
K11, J2: Kausi 11. Jakso 2/10. Tinnin pienessä mökissä pinna kireällä. Radio Suomipopin Tinni Wikström rakastaa vanhempiensa kesämökkiä, mutta se on käynyt liian pieneksi kolmelle henkilölle. Sisustusarkkitehti Mikko Vesasen rohkea muutossuunnitelma on tehdä kolmio 35 neliöön. Mökkivinkki-osiossa opetetaan, miksi huopakatto kannattaa pestä ja miten se tehdään oikein! Kotimainen lifestyleohjelma.
Tietoa kanavasta Nelonen
Nelonen tarjoaa monipuolisen kattauksen ohjelmia. Kanavalta näet uutislähetykset, viihdeohjelmat, draamasarjat, urheiluohjelmat ja elokuvat. Suosituimpia ohjelmia kanavalla ovat esimerkiksi The Voice of Finland, Hildur ja Syke-elokuva: Särkynyt sydän
Juuri nyt kiinnostavimpia ohjelmia kanavalla ovat 100 litraa sahtia, Charlien enkelit: Kurvit suoriksi ja Smurffit: kadonnut kylä.


