Yle Teema & Fem Ohjelmat - Sivu 5
Täältä löydät päivän tv-ohjelmat kanavalta Yle Teema & Fem. Selaamalla alemmas näet mitä tulee televisiosta tänään, huomenna ja myöhemmin!
Perjantaina 6.3.2026
- -
Maailmaa muuttavia eläimiä
Muurahaiset viestivät toistensa kanssa erittämillään feromoneilla. Ne kuuluvat maailman menestyneimpiin eläimiin ja ovat tiimityöskentelyn mestareita. Muurahaisten tekemä työ on tärkeää paitsi niille itselleen myös muulle luonnolle. Kun ne kaivavat maata maanalaisia pesiä rakentaessaan, ne samalla varmistavat, että ravinteet saavuttavat monet muutkin. Ilman muurahaisia monet lajit katoaisivat. - -
Svenskfinland runt
Ylitorniolaisen Eija Lamsijärven tie on vienyt pohjoisesta etelään Nauvoon Savonlinnan ja Ahvenanmaan kautta. Matkan varrella hän on tehnyt erilaisia töitä ja oppinut uuden kielen. Nykyään hän puhuu vaivatta vuoroin suomea ja ruotsia. Kielen valinta riippuu seurasta ja tilanteesta.
Lauantaina 7.3.2026
- -
Royn täytyy selvitä
K1, J1: 1/2. Roy oli vasta vauva, kun lääkärit kertoivat, että pojan ainoa toivo selvitä hengissä on kokeellinen hoito. Yksi kokeen kolmesta lapsesta saa kuitenkin oikean lääkkeen sijaan lumelääkettä. Maja pelkää, ettei hänen poikansa selviä kokeen loppuun asti. Ruotsalainen dokumentti vuodelta 2017. (U) - -
Timjamia, kukkoa ja torttuja
K2, J6: Kausi 2, 6/7. Päivän kokkivieras on legendaarinen Karin Fransson, joka valmistaa kaksi lempireseptiään. Zeina leipoo perinteisiä täytepullia, Sandra kokkaa riistasta ja Lisa tekee modernin version klassisesta currykanasta. Pienessä kylässä Falkenbergin lähellä asuva kokki Lisa Lemke kutsuu luokseen ystävänsä Zeina Mourtadan ja Sandra Mastion. He laittavat yhdessä ruokaa ja kertovat, kuinka jokaisesta voi tulla parempi kotikokki. (U) - -
Livet - suomenruotsalaisia tarinoita
Thomas Skogströmin työ alkaa vasta kylmien tultua. Itse laskettelun jo lopettanut Thomas pitää huolen, että Kauniaisten laskettelurinne on priimakunnossa. Laskijat harvemmin ajattelevat mäen eteen tehdyn työn määrää, mutta se ei Thomasta haittaa. Hän on hyvillään nähdessään rinteet täynnä laskettelijoita.
Sunnuntaina 8.3.2026
- -
Huutokauppakesä
K2, J1: Kausi 2, 1/8. Kaksi kahden hengen joukkuetta lähtee huutokauppaan saman rahasumman kanssa. Kumpi pareista tekee parempia löytöjä? Bispgårdenissa asuvat sisarukset Marianne Eriksson Holmberg ja Ewa Eriksson saavat vastaansa tukholmalaiset Tihna Ivarssonin ja Mandie Söderströmin. Huutokauppa käydään Frändeforsissa Länsi-Ruotsissa. Ohjelman juontaa Sofia Rågenklint, ja tuomareina sekä tavaroiden arvon määrittelijöinä toimivat Maria Granström ja Mats Bergstrand. Ruotsalainen huutokauppasarja. (U)
Tietoa kanavasta Yle Teema & Fem
Teema on Yleisradion erikoiskanava joka keskittyy kulttuuriin, tieteeseen, historiaan sekä pohjoismaisiin ohjelmiin. Kanava yhdistää Yle Teeman ja Yle Femin ohjelmistot. Suosituimpia ohjelmia kanavalla ovat esimerkiksi La Promesa - Salaisuuksien kartano, Menestyksen huuma ja Dalva
Juuri nyt kiinnostavimpia ohjelmia kanavalla ovat Jaakko Keso: Tämä on Amerikka, Rakas, minä nuorrun ja Tiettömän taipaleen takana.
Katso myös Ylen radiokanavien lähetysajat.
